Kulunut kuukausi on työllistänyt Kenno-tiimiä paljolti Kennon sopimushallinnan ja aso-tarjouskierroksen taustarakenteiden vahvistamiseen ja tulevan tuotantokäytön kaipaamien työkalujen rakentamiseen. Datasiirtojen työkalut ovat kehittyneet ja laajentuneet kiinteistöhierarkian datan lisäksi palveluntuottaja- ja käyttäjädatan pariin. Näkyvimmät muutokset on tehty tarjousten toiminnallisuuksiin. 

Läpi kuukauden on myös Kennon käytettävyyttä parannettu saatujen käyttäjäpalautteiden ja Kennon omien testaajien esille nostamien huomioiden mukaisesti. Eri laite/selainkombinaatioiden toimivuutta mobiilikäytössä on hiottu, eri osioissa käytettyjä termejä on yhtenäistetty läpi Kennon ja tietokenttiin on lisätty validaatioita syötevirheiden minimoimiseksi. Huoltokirjakokonaisuus on kokenut paikoitellen kasvojenkohotusta visuaalisten ja saavutettavuutta tukevien parannusten myötä.

Yksi toteutettu termimuutos on Omistaja -termin muuttaminen termiksi Hallinnoija. Tämän muutoksen tarkoituksena on ohjata ajatukset kiinteistön tai sen osan juridisesta omistajuudesta kohti tahoa, joka hallitsee käsiteltävää tilakokonaisuutta ja jolla on oikeus esimerkiksi tilata siihen liittyen ylläpitotöitä. Hallinnointiasiaa monipuolistamaan on kiinteistöllä sijaitseva valikko “Hallintamuoto” saanut lisävaihtoehdoksi aiempien arvojen (oma, vuokra, käyttöoikeus) kylkeen termin Yhteishallinta. Tämä valinta nostaa käyttäjälle esille sen, että tässä ei olla oman porukan kesken asioita hoitamassa, vaan asioista pitää keskustella toisenkin hallinnoivan tahon kanssa. Tarkemmat tiedot yhteishallinnasta voi tallentaa käyttäjien saataville kiinteistön dokumentteihin.   

Varusteiden näkymistä kiinteistöhierarkiassa on laajennettu saadun käyttäjäpalautteen pohjalta. Aiemmin varusteet näkyivät vain sen hierarkian osan Varusteet -haitarissa johon ne suoraan liittyivät. Jatkossa käyttäjä pääsee näkemään kiinteistön yleisten tilojen varustekokonaisuuden kiinteistön Varusteet -haitarin kautta. Sinne listautuvat kaikki kiinteistössä sekä missä tahansa sen osassa (poislukien huoneistot) sijaitsevat varusteet. Huoneiston Varusteet -haitari puolestaan näyttää huoneiston varusteiden lisäksi myös huoneiston tiloihin liitetyt varusteet. 


Kuva: Kaikki kiinteistön yleisten tilojen varusteet näkyvissä kiinteistön Varusteet -haitarissa


Kuva: Huoneiston ja sen huonetilojen varusteet huoneiston Varusteet -haitarissa

Vuokra- ja asotarjoukset ovat saaneet lisää toiminnallisuuksia.

Vuokratarjouksen osalta on toteutettu seuraavat lisäykset aiemmin esiteltyihin toiminnallisuuksiin ja tarjouksen tietosisältöihin:

  • Tarjousrivin vasemmassa reunassa oleva luku laskee päiviä tarjouksen umpeutumiseen
  • Tarjouksen ja asunnon tilat seuraavat tarjousprosessin vaiheita. Tila näkyy tarjouksen yhteydessä, voimassaolopäivien lukumäärän alla. Asunnolla tila näkyy sekä pikkukortilla, että laajemmassa näkymässä kommenttikentän yläpuolella. 
  • Tarjouksen tietosisältöä on laajennettu ensivaiheessa aiottuun sisältöön saakka
  • Asunnon Tarjoukset -näkymässä näkyy aiemmin asuntoon tehdyt tarjoukset ja tarjoukseen mahdollisesti kirjattu hylkäyksen syy


Kuva: Vuokra-asunnon Tarjoukset -näkymä

Asumisoikeustoiminnan tarjouskierroksen käsittely on saatu toiminnallisuuksiltaan lähes valmiiksi. Kun asuntoon kohdistuu käynnissä oleva tarjouskierros, on asunnon Hakemukset -näkymä lukittuna ja hakemukset näkyvät siellä harmaina. 


Kuva: Aso-asunnon Hakemukset -näkymä kun tarjouskierros on käynnissä
 

Käynnissä olevaa tarjouskierrosta voi tarkastella asunnon Tarjoukset -näkymässä. Siellä tarjouskierroksesta näkyy voimassaoloaika, liitetyt hakemukset sekä mahdolliset tarjouksiin saapuneet vastaukset. Hakemuksen rivillä olevasta nuolipainikkeesta saa hakemuksen haitarin auki ja pääsee tarkastelemaan kaikkia hakemukselle tallennettuja tietoja. 


Kuva: Aso-asunnon Tarjoukset -näkymä kun tarjouskierros on käynnissä

Kenno-käyttäjä voi tarjouskierroksella varata asunnon pienimmän aso-numeron omaavalle tarjouksen hyväksyneelle hakijalle hakemuksen rivillä näkyvästä “Varaa” -painikkeesta. Varauksen saa peruttua samasta painikkeesta, jossa tässä tilanteessa lukee “Peru varaus”. Varausta peruttaessa Kenno varmistaa käyttäjältä, haluaako hän varmasti perua varauksen.  


Kuva: Varauksen peruuttamisen vahvistusikkuna

Jos asunnolta löytyy aiempia tarjouskierroksia, pääsee niiden tietoja tarkastelemaan käynnissä olevan tarjouskierroksen alta, näkymän alaosasta. Päättyneestä tarjouskierroksesta on rivillä suoraan näkyvissä kesto sekä hyväksyttyjen tarjousten määrä suhteessa liitettyjen hakemusten kokonaismäärään. Avaamalla tarjouskierroksen haitarin rivin lopussa olevasta nuolesta, pääsee käyttäjä tarkastelemaan tarjouskierroksella olleita hakemuksia ja tarjouksiin saapuneita vastauksia. 


Kuva: Aso-asunnon Tarjoukset -näkymä, umpeutuneet tarjouskierrokset

Vuokra-asuttamisen tapaan, myös aso-asuntojen kohdalla asunnon tila noudattelee prosessin vaihetta. Tila on näkyvissä niin asunnon kortilla kuin laajemmassa näkymässäkin.

Kennon suunnittelijat ovat saaneet valmiiksi ensimmäisen ajatuksen Kennon reskontran ylätason linjoista ja toimintaperiaatteista. Niissä on fokus siirretty sopimuskeskeisyydestä toiminnallisuuskeskeiseen lähestymistapaan, massojen hallinnointiin ja poikkeamien esille nostamiseen. Valmistuneita reskontran ylätason käyttöliittymärautalankoja tarkastellaan tulevien käyttäjien kanssa toukokuun alkupuolella. Näin saadaan käsitys siitä, ollaanko suunnitelmissa menossa oikeaan suuntaan ja voidaanko ajatellulta pohjalta siirtyä kohti yksityiskohtien pohdintaa. 

Kenno-tiimi jatkaa kehitystä monella saralla kevään mukanaan tuoman valon boostaamina. Seuraava blogikirjoitus julkaistaan noin kuukauden päästä, viikolla 22. Silloin, blogin ilmestymisen kanssa samassa tahdissa päivittyy tutusti myös demoympäristö uuteen versioonsa. Pysyhän siis kuulolla, niin saat ensikädessä tiedon siitä miten Kenno-projekti etenee!

Uudet demoympäristöön julkaistut, käyttöliittymässä näkyvät ominaisuudet vielä kootusti:

  • Omistaja -termi termiksi Hallinnoija, hierarkiaan valinta Hallintamuoto
  • Varusteiden näkyminen kiinteistöhierarkiassa
  • Vuokra-asunnon Tarjoukset -näkymän laajentuneet tiedot, asunnon ja tarjouksen tilan toteutus sekä aiempien tarjousten näkyminen näkymän alalaidassa
  • Aso-asunnon käynnissä olevan tarjouskierroksen vaikutus Hakemukset -näkymään
  • Käynnissä olevan tarjouskierroksen tarkastelu, vastausten näkyminen ja asunnon varaus pienimmän aso-numeron omaavalle, tarjouksen hyväksyneelle hakijalle
  • Aso-asunnon Tarjoukset -näkymässä umpeutuneiden tarjouskierrosten näkyminen näkymän alalaidassa
  • Aso-asunnon tilan näkyminen asunnon tiedoissa ja muuttuminen prosessin vaiheen mukaan