Syksyn tullen Kenno-tohina on täysillä päällä. Kehitystiimit nakuttavat toiminnallisuuksia kuntoon, suunnitelmat ja visuaalinen ilme jatkavat muotoutumistaan, integraatiot alkavat rakentua, datavirheitä korjataan ja -siirtoja tehdään, tulevat käyttäjät validoivat suunnitelmia ja antavat testauspalautetta demoympäristön perusteella, käyttöönottojen raamit hahmottuvat monella saralla ja meininki on kaikin puolin mainio!

Suunnittelussa pääpaino on luonnollisesti reskontrassa ja sen suunnitelmien saamisessa loppusuoralle. Tavoitteena on saada hyvin pitkälle vietyjen suunnitelmien protot klikkailtaviksi tuleville käyttäjille seuraavan kuukauden aikana. 

Toiminnallisuuksien puolella isoimpana uutuutena on kehitykseen astunut reskis. Siellä päänäkymä sekä maksulajien muokkaus ovat päässeet ensimmäisinä työn alle. Sopimusten osalta työstössä on sopimuksen lisäpalveluiden käsittely. Hakemisessa muodostetaan hakulomaketta yrityksille sekä viimeistellään henkilöiden hakemuksia ja niiden käsittelyä saatujen palautteiden pohjalta. 

Sitten viime blogin on Kenno saanut kasan uusia toiminnallisuuksia demoon ihmeteltäväksi. Testattavaksi on valmistunut toiminnallisuuksia ja tietolisäyksiä kutakuinkin kaikille Kennon osa-alueille. Osansa ovat saaneet niin kiinteistöhierarkia, tarkastukset, hakemukset kuin sopimuksetkin. Myös käyttökokemusta on taas kertaalleen parannettu.

Kennon yleiset toiminnallisuudet

Kiinteistöhierarkiassa rakennuksen perustiedoissa oleva Lämmitysmuoto -kenttä on saanut uuden mahdollisen arvon, Maakaasu. Kiinteistöhierarkia on saanut lisää sisältöä myös pysäköintipaikoista, jotka ovat nyt näkyvissä hierarkian rakenteessa. Pysäköintipaikka voi sijaita rakennuksessa tai ulkoalueella. Pysäköintipaikkakokonaisuutta voi tarkastella kyseisen hierarkian osan detail-osiosta, omasta haitaristaan. 


Kuva: Pysäköintipaikat hierarkiassa

Asuttamisen oikeellista toimintaa varten on luotu kokonaisuus “Asunnon ominaisuudet ja niiden hallinta”. Näkymä ominaisuuksiin löytyy nyt Asunnot -osiosta, asunnon tiedoista (rattaan kuva näkymän yläosassa). Tämän näkymän kautta on jatkossa tarkoitus hallita niitä asunnon tietoja jotka vaikuttavat asunnon myyntiin ja esimerkiksi hakemusten kohdistumiseen kyseiseen asuntoon. Tällä hetkellä asunnolle voi asettaa ominaisuudet soluasunto, senioriasunto ja nuorisoasunto. Lisää on tulossa suunnitteluvaiheessa määritellyn mukaisesti.


Kuva: Asunnon ominaisuuksien hallintanäkymä


Kuva: Asunnon ominaisuuksien suunnitelma

Kenno pitää jatkossa käyttäjistään entistäkin parempaa huolta. Tämä näkyy uusimmassa demoversiossa aiempaa selkeämpinä virhetilanneviesteinä. Tällaisia ovat mm. ilmoitus lisättävän liitteen virheellisestä tiedostomuodosta tai liian suuresta koosta. Myös Kenno-käyttäjän pyrkiessä sivulle jota ei syystä tai toisesta enää ole, tai käyttäjällä ei sivuun ole oikeutta, annetaan käyttäjälle entistä informatiivisempi virheilmoitus.


Kuva: Virheilmoitus kun käyttäjä on pyrkinyt jaetun linkin kautta tarkastukseen jota ei ole


Kuva: Virheilmoitus jos lisättävä liite ei täytä Kennon mahdollisuuksia


Kuva: Kennon yleinen virheilmoitus

Käyttäjästä huolehtimisen näkökulmalla on kaikille tarkastuksen muodoille (huoneisto-, kunto-, tilatun työn ja ylläpito-ohjelman tehtäväjoukon tarkastus) lisätty tarkastuksen seuraajalle uusi notifikaatio uuden kirjauksen tallentamisesta tarkastuslomakkeelle. Lisäksi kaikkien notifikaatioiden sisältö ja kirjoitusasu on yhtenäistetty ja notifikaatioiden listan otsikoita on muokattu kuvaamaan paremmin sarakkeen tietosisältöä. 

Ylläpito-osioon tulleet uutuudet

Jokaiselta Kennon tehtävältä (vikailmoitus, tilaus, ylläpitotehtävä ja erilaiset tarkastukset) löytyy Tapahtumat -listaus. Listaukseen muodostuu Tapahtuma jokaisesta entiteetille tehdystä toimenpiteestä. Näiden lisäksi Kennon käyttäjä voi jättää listaan Kirjauksia, jos hänellä on asian parissa työskenteleville viestittävää tai asiaan liittyvää dokumentoitavaa. Tapahtumat -listat ovat aiemmin eronneet toisistaan hieman, mutta tässä päivityksessä saatiin käyttäjien hyödynnettäväksi keskenään samansisältöiset listat kautta Kennon. Listojen sisältö tällä hetkellä:

  • Koska kyseinen entiteetti on luotu, mitä kautta, kenen toimesta + puhelinnumero
  • Koska entiteetille on tehty jokin toimenpide, toimenpide, kenen toimesta + puhelinnumero
  • Entiteettien liittämiset toisiinsa, kenen toimesta + puhelinnumero
  • Kirjauksen tekoajankohta, kirjauksen teksti, liitteet, kenen toimesta + kirjauksen avaaminen tarkempaan tarkasteluun omaan ikkunaansa
  • Koska entiteettiä on muutettu, mikä muutos oli, kenen toimesta + puhelinnumero
  • Tapahtumat listautuvat aikajärjestyksessä uusimmasta vanhimpaan, järjestyksessä merkitystä on käyttäjän kirjaamalla ajankohdalla

Esimerkit edellisistä:

  • 20.6. Luotu tarkastuksessa #1000021, Jenni Sirpiö, +358444222333
  • 20.6. Valmistunut, Jenni Sirpiö, +358444222333
  • 20.6. Tilaus #15 ja vika #1015656 liitetty, Jenni Sirpiö, +35844422233
  • 21.6. ”kirjausteksti”, liitteet, Jenni Sirpiö
    • Rivistä avautuvassa modaalissa kirjauksesta tiedot: kuvaus, liitteiden thumbnailit, ajankohta (käyttäjän kirjaama), tallennettu (järjestelmän aikaleima), kirjaaja, puhelinnumero
  • 21.6. Muutos: suunniteltu tarkastuspäivä, Jenni Sirpiö, +358444222333

Käyttäjäpalautteiden perusteella eri tehtävien kohdistaminen oikeaan osoitteeseen on ollut haastavaa, sillä hakutuloksia vastaava lista on ollut epäloogisessa järjestyksessä (tilojen luontijärjestys). Nyt kyseinen lista järjestyy aakkosten perusteella, jolloin halutun tilan löytäminen toivottavasti helpottuu, vaikka massa hakutuloksissa olisikin suuri.

Samalla kun kohteen hakutuloslista järjestettiin aakkosjärjestykseen, lisättiin mahdollisten hakutulosten joukkoon pysäköintipaikat. Tästä eteenpäin voi Kennossa pysäkointipaikkaan kohdistaa huomion, vikailmoituksen, tilauksen ja tilatun työn tarkastuksen.

Huoneistotarkastusta pilotoitaessa nousi esille tarve yhteen uuteen välitilaan tarkastuksen kulussa. Tämän päivityksen myötä huoneisto- ja kuntotarkastuksille on käytettävissä uusi tila “Tarkastettu”, joka edeltää tilaa “Valmis”. Jatkossa huoneisto- ja kuntotarkastusten tilasiirtymät kulkevat seuraavasti:

  • Tarkastustehtävä on luotu Kennoon → Tilana “Avoin”
  • Avoimella tarkastuksella mahdollisuus painaa joko ”Merkitse tarkastetuksi” tai ”Merkitse valmiiksi” painiketta
  • Merkitse tarkastetuksi → Tarkastus tilalle “Tarkastettu”
    • Perustietojen muokkaus ei enää ole mahdollista
    • Vikoja ja huomiota voi muokata, poistaa ja lisätä avoimen tarkastuksen tapaan
    • Tarkastus näkyy edelleen avoimet tehtävät -listalla Kennossa
    • Tarkastus ei näy enää mobiiliapplikaation listalla
  • Merkitse valmiiksi → Tarkastus tilalle “Valmis”
    • Viat ja huomiot muodostuvat Kennoon
    • Vikoja ja huomioita ei voi enää lisätä eikä muokata tarkastuksen kautta
    • Tarkastuksen perustietoja ei voi enää muokata
    • Sopimustiedot poistuvat tarkastuslomakkeelta
    • Kirjauksia voi edelleen tehdä Tapahtumat -listaan
    • Voi luoda tarkastusraportin

Hakemuksiin tulleet muutokset ja uutuudet

Hakemusten muokkaus Kennon käyttöliittymän kautta on nyt mahdollista. Hakemukset -osiossa käyttäjä voi hakea haluamansa hakemuksen, avata sen ja muokata hakemuksen tietoja “Muokkaa hakemusta” -painikkeen takaa. Kun hakemusta muokataan ja se tallennetaan uusilla tiedoilla, alkaa hakemuksen voimassaoloaika alusta.


Kuva: Muokkaa hakemusta -painike hakemuksen tiedoissa

Hakemuksen sisältö on edelleen laajentunut. Nyt voi hakija tehdä hakemuksella valinnan nuoriso- ja senioriasumisesta. Valinta voi olla joko ei saa tarjota, saa tarjota tai saa tarjota ainoastaan. Näillä valinnoilla hakija saa viestittyä toiveensa monipuolisemmin hakemuksen käsittelijälle kuin pelkkä ikään liittyvä asuntojen kohdistus hakemuksiin mahdollistaisi. Valinnalla “Saa tarjota” kohdistuu hakemus sekä valittuun asuntoryhmään että aivan tavallisiin asuntoihin. Valinnalla “Ei saa tarjota” jättää Kenno kohdistamatta hakemuksen näihin erikoisominaisuuden asuntoihin, kun taas valinnalla “Ainoastaan” kohdistaa Kenno hakemuksen ainoastaan nuoriso- tai senioriasuntoon, riippuen iästä. 


Kuva: Hakemuksella valinta Nuoriso- ja Senioriasunnoista

Tallennettaessa hakemusta, tekee Kenno varsinaisista hakijoista ikätarkistuksen. Jos kukaan hakija ei iältään täytä nuoriso- tai senioriasunnon ikävaatimusta, kääntää Kenno mahdolliset “Saa tarjota” ja “Ainoastaan” valinnat asentoon “Ei”, sillä tarjousta he eivät kuitenkaan tulisi näihin erikoisasuntoihin saamaan. 

Lisäksi Hakemuksen tietoihin asunnon tarpeesta on mahdollistettu asunnon tarpeen keston pituus. Valinnassa vaihtoehtoina ovat Pysyvä asunto tai Väliaikainen asunto. Jos hakija valitsee vaihtoehdon Väliaikainen asunto, voi hän tallentaa hakemukselle asunnon tarpeen päättymispäivän. 


Kuva: Asunnon tarpeen keston ilmoittaminen hakemuksella

Hakemuksen käsittelyyn on lisätty tässä päivityksessä hakijoiden luottotietojen tarkistus. Tarkistus tehdään Suomen Asiakastieto Oyn tietokannasta. Tarkistus tehdään kaikille hakemuksella oleville yli 18 vuotiaille samalla kertaa. Luottotietotarkistuksen toiminnallisuus löytyy Asunnot -osiosta asunnon Hakemukset -välilehdeltä, hakemuksen haitarin alaosasta. Yksityiskohtainen tieto tarkistuksen tuloksesta on mahdollista katsoa haun yhteydessä Kennon käyttöliittymästä, mutta Kennoon tallentuu vain tieto ei merkintöjä, merkintöjä tai kriittisiä merkintöjä (vuokravelkaa) kunkin hakijan kohdalle. Hakemukselta näkyy luottotietotilanteen yleistiedon lisäksi haun tekemisen ajankohta. 


Kuva: Luottotietojen tarkistusmahdollisuus hakemuksella


Kuva: Mahdollisuus tarkemman hakutuloksen tarkasteluun

Sopimushallinnan uudet jutut

Sopimushallinnan kehityksessä on päästy pureutumaan sopimuksen perumiseen. Kennossa voi nyt perua sopimuksen jonka alkamispäivä on tulevaisuudessa. Muutoin sopimuksen tilalla ei ole väliä. Se voi olla allekirjoitettu, allekirjoitusprosessissa tai vasta lähdössä allekirjoitukseen. Pääasia on se, että sopimus on luotu eikä se ole vielä alkanut. Sopimuksen perumistoiminnallisuus löytyy Asunnot -osion kautta. Siellä avaamalla tietyn asunnon näkymän ja siirtymällä Sopimukset -välilehdelle, löytyy “Peru sopimus” -painike jolla perumisen saa vahvistuksen jälkeen tehtyä. Peruttu sopimus jää Kennoon talteen tilalla “Peruutettu” ja se löytyy sopimushakujen lisäksi sopimuksella olleiden henkilöiden sopimushistoriasta. 


Kuva: Peru sopimus -painike asunnon tiedoissa

Asunnon Sopimukset -näkymässä ovat näkyvissä kaikki kyseiseen asuntoon liittyneet sopimukset. Ylimpänä ovat peruttavissa olevat tulevat sopimukset. Näiden alta löytyvät voimassa olevat sekä jo päättyneet tarkasteltavan asunnon sopimukset. Kunkin sopimuksen kohdalta pääsee siirtymään kyseisen sopimuksen näkymään “Siirry sopimuksen sivulle” -painikkeella. Näin pääsee yhden näkymän kautta käymään läpi asunnon sopimushistoriaa tarvittaessa tarkemminkin.


Kuva: Asunnon Sopimukset -näkymästä sopimushistorian näkyminen ja sopimuksen sivulle siirtyminen 

Kenno-tiimi jatkaa hyvällä fiiliksellä kehitystä kohti ensimmäistä tuotantokäyttöönottoa, joka on vastassa vuoden lopulla. Seuraava blogikirjoitus julkaistaan noin kuukauden päästä, viikolla 42. Silloin, blogin ilmestymisen kanssa samassa tahdissa päivittyy tutusti myös demoympäristö uuteen versioonsa. Pysyhän siis kuulolla, niin saat ensikädessä tiedon siitä miten Kenno-projekti etenee!

Uudet demoympäristöön julkaistut, käyttöliittymässä näkyvät ominaisuudet vielä kootusti:

  • Uusi valinta rakennuksen Lämmitysmuoto kenttään (maakaasu)
  • Pysäköintipaikat näkyviin kiinteistön profiilisivuille
  • Asunnon ominaisuudet ja niiden hallintanäkymä
  • Uusia virheviestejä auttamaan käyttäjää ymmärtämään mitä tapahtui
    • Liitteellä väärä tiedostomuoto tai liian iso tiedosto
    • Linkillä virheelliseen sivuun pyrkiminen
    • Pyrkiminen sivulle mihin sinulla ei ole oikeutta
    • Yleinen virheilmoitus
  • Uusi notifikaatio tarkastuksen seuraajalle: tarkastukselle tehdään uusi kirjaus
  • Notifikaatiot -listan sisällön selkeytys
  • Tehtävän kohdistaminen tilaan: hakua vastaava tilalista aakkosjärjestyksessä
  • Pysäköintipaikkoihin voi kohdistaa huomion, vikailmoituksen, tilauksen ja tilatun työ tarkastuksen
  • Eri entiteettien Tapahtumat -listojen yhtenäistäminen
  • Tarkastuksen uusi tila “Tarkastettu” (Tilat: Avoin, Tarkastettu, Valmis)
  • Vuokrahakemuksen muokkaus käsittelijän toimesta
  • Asohakemuksen muokkaus käsittelijän toimesta
  • Vuokrahakemus: seniori/nuorisoasuntovalinnat
  • Asunnon tarpeen kesto hakemuksella
  • Hakijoiden luottotietojen tarkastus
  • Sopimuksen peruminen
  • Asunnot -osio, asunnon sopimukset -listaus → siirry sopimuksen sivulle