Pandian vuosi 202… 2!

Vuodenvaihteessa on yleensä tapana kirjoittaa kootut hehkutukset kuluneen vuoden tärkeimmistä hetkistä ja tuloksista. Tässä kohtaa uutta vuotta kuitenkin tuntuu, että viime vuodesta on jo niin paljon aikaa, että on syytä katsoa peräpeilin sijaan eteenpäin. Ja kyllä… totuus on, että olen ollut vain laiska tämän kirjoitustehtävän suhteen 🙂

Jos kuitenkin pari sanaa vielä viime vuodesta. Meillä on ollut ns. ”katse pallossa”, eli Kennon kehittämisessä ja samalla muiden tuotteittemme kasvun vauhdittamisessa. Tuloksia on tullut ja hyvin pyyhkii.

Katse pallossa, tuloksia on tullut ja hyvin pyyhkii!

Upouudet toimitilamme käyvät jo ahtaaksi, sillä henkilöstömme määrä on noussut noin 30:een. Kun päälle lasketaan konsultit ja freelancerit, niin liikumme jo 40:n tienoilla. Helsingin lisäksi meillä on porukkaa Tampereella ja Salossa… ja hetkinen, itse asiassa myös Rovaniemellä ja jossain vuoristokylässä Espanjassa. Fyysisestä sijainnista on tullut yhdentekevää, kunhan aika ajoin päästään myös kokoontumaan sinne ”kahviautomaatin ympärille”. Tänä vuonna tarkoituksemme on rekrytoida vielä noin 5-10 uutta Pandiaania, etupäässä asiakaspäälliköitä, projektipäälliköitä ja ohjelmistokehittäjiä. Haepa siis meille hommiin, jos haluat olla osa hyvinvoivaa työyhteisöä ja olet kiinnostunut kehittämään myös kiinteistöalasta paremman paikan ihmisille ja yrityksille olla.

Liikevaihtomme kasvoi 3,9 m eurosta 4,8 m euroon ja kannattavuus pysyi hyvänä. Tänä vuonna jatkamme samalla uralla rikkoen 5 m€ rajapyykin. Asiakkaita meillä on kiinteistöalalla noin 70 ja käyttäjätyytyväisyyttä kuvaava NPS (Net Promoter Score) oli 66 (vertailun vuoksi: alalla tyypillisesti puhutaan lukemista 30-40 asteikolla -100-100). Suomalaiseen mielenlaatuun ei oikein sovi liika hehkuttaminen, joten todettaneen, että mittaustavassa lienee jokin pielessä 😉

Kennon kehitys etenee vauhdilla ja valmiita moduuleita tulee ulos uunista säännöllisesti. Tarkoituksena on saavutttaa ”MVP-vaiheen” (Minimum Viable Product) kehitystavoitteet tämän vuoden loppuun mennessä tarkoittaen, että voimme siirtyä tuotantoon 2023 alkupuolella. Kennon kehittämiseen ja kaupallistamiseen olemme luoneet ns. ”Pandian reseptin”, jonka keskeiset periaatteet on kuvattu alla.

  1. Yksi Kenno, joka taipuu moneen
  2. Kennoa ei oteta käyttöön, vaan siihen liitytään
  3. Yhdessä suunnitteleminen on avain onnistumiseen

Mikäli Kennon käyttöönotto tulevaisuudessa kiinnostaa, niin nyt on hyvä hetki aloittaa kanssamme vuoropuhelu. Tällä tarkoitan vapaamuotoista keskustelua, jonka myötä voimme yhdessä arvioida valmiuksia Kennoon liittymiselle. Virallisten ”hankintamenettelyjen” aika on vasta myöhemmin. Kennon hankinta alkaa aina vuoropuhelusta – Hilman päivystäminen ei kuulu päivärutiineihimme.

Muiden tuotteittemme saralla myynti on vetänyt hyvin, toiminta kasvaa ja tällä uralla jatketaan. Viime aikoina kehityspanostuksia ollaan tehty erityisen paljon integraatioihin ja moneen muuhun ns. ”pellin alla” olevaan asiaan liittyen. Näillä kehityksillä tavoitellaan mm. helpompaa ylläpidettävyyttä ja toimintavarmuutta koko palvelutuotannolle. Asiakas- ja käyttäjämäärien kasvaessa tällaiten asioiden tärkeys korostuu. Erityisesti PTS- ja budjetointipuolella on tapahtunut paljon myös käyttöliittymässä näkyvää kehitystä (kuten ns. ”uusi investointikortti” ja ”uusi budjetointinäkymä”).

Tässäpä oli päällimmäiset mietteet Pandian toiminnan kehittymisestä tässä kohtaa. Tiivistelmänä vielä kolme pointtia:

  1. Hyvin pyyhkii ja jatkamme samaan malliin!
  2. Jos Kenno kiinnostaa, tartu puhelimeen!
  3. Haluatko muuttaa kiinteistöalaa ja olla osa mukavaa työyhteisöä – hae meille töihin!

Kaikkea hyvää lukijoille ja mukavaa kevään jatkoa!

Pekka