Pandia on tehnyt omia tuotteitaan jo viidentoista vuoden ajan ja kysyntä vain kasvaa. Koska kiinteistöhallinta on alana vielä vasta löytämässä omaa digi-polkuaan, on myös meidän tuotteeseen jäänyt teknistä velkaa, jonka maksun aika alkaa olla nyt. Ja koska tuo polku on vielä hieman tuntematon, tarvitaan tuolle polulle kaveri, opas – kummi. 

Java-kummina sinun rooliisi kuuluu paitsi tottakai myös ihan hands-on kehittämistyö, mutta oleellisesti myös muiden sparraaminen, tukeminen, jopa aivan mentorointikin. Aivan kuten toisaallakin elämässä, kummina olet se tiimin luotettava, kokenut henkilö. Henkilö, jolta ammentaa oppia niin teknisissä kysymyksissä kuin myös työn tekemisen malleissa. Henkilö, joka omalla esimerkillään näyttää muulle tiimille kuinka tekemistä voi viedä alati parempaan suuntaan.

Emme odota sateentekijää, saati rokkitähteä, mutta aivan normaalia, maanläheistä, kokenutta tekijää. Olisi hienoa jos sinulla on kykyä ja ennen kaikkea halua modernisoida toimialaa, kehittää jo olemassa olevaa sekä jakaa omaa kertynyttä kokemustaan muille.

Tiimissä työ tehdään tällä hetkellä vahvasti Java, Spring, Hibernate, MySQL, React -paketilla. Luotamme että tuot mukanasi osaamista ainakin Javasta. Kaikki muu oppi, jota tiimi voi sinulta saada on rahaakin arvokkaampaa ja arvostamme sitä todella korkealle.

Meillä työtä tehdään tiiviisti yhdessä, kukin omilla vahvuuksillaan pelaten, aidosti aikuisessa työympäristössä. Pandian tuotteilla hallinnoidaan miljardien edestä kiinteistöjä ja näin ollen myös sinun työsi näkyy tuhansien, jopa satojen tuhansien ihmisten elämässä ja asumisessa. Pandian palveluiden piirissä on tätä nykyä noin 500 000 asuntoa ympäri Suomen. Juuri tätä lähemmäs ja tärkeämmäksi osaksi ihmisten arkea on vaikea päästä.

Mikäli nämä asiat resonoivat ja oman osaamisen jakaminen kiinnostaa, täydennä tietosi alle ja liitä CV sekä hakemuksesi.

Voit myös lähettää viestiä sähköpostitse osoitteeseen rekry (at) pandia.fi.

Click or drag a file to this area to upload.
Click or drag a file to this area to upload.