Pandia on tehnyt omia tuotteitaan jo viidentoista vuoden ajan ja kysyntä vain kasvaa. Koska kiinteistöhallinta on alana vielä vasta löytämässä omaa digi-polkuaan, on myös meidän tuotteeseen jäänyt teknistä velkaa, jonka maksun aika alkaa olla nyt.

Tätä velkaa lyhentämään tarvittaisiin nyt apua.

Eniten meitä auttaisi nyt ihan tavallinen Java -koodaaja. Ei siis tarvitse tuoda mukanaan sadetta, uutta kesää tai maailman räjäyttäviä innovaatioita. Tottakai jokainen yksilö tuo tiimiin oman persoonansa lisäksi erilaisia työskentelytapoja, oppeja sekä osaa myös kyseenalaistaa totuttuja kaavoja.
Sinulta kuten sanottu, emme odota kuuta taivaalta mutta joitain vuosia kokemusta Java-devaamisesta. Jos vielä matkaan on tarttunut osaamista Springistä, Hibernatesta, MySQL:stä ja Reactista – tai jostain näistä, niin sehän on vain lisäarvoa.

Meillä työtä tehdään tiiviisti yhdessä, kukin omilla vahvuuksillaan pelaten, aidosti aikuisessa työympäristössä. Pandian tuotteilla hallinnoidaan miljardien edestä kiinteistöjä ja näin ollen myös sinun työsi näkyy tuhansien, jopa satojen tuhansien ihmisten elämässä ja asumisessa. Pandian palveluiden piirissä on tätä nykyä noin 500 000 asuntoa ympäri Suomen. Juuri tätä lähemmäs ja tärkeämmäksi osaksi ihmisten arkea on vaikea päästä.

Siitä millaista Pandialla on olla töissä, voit lukea lisää täältä : https://pandia.fi/rekrytointi/.

Oheisen linkin lisäksi voidaan nostaa vielä erinomainen työn ja vapaa-ajan tasapaino, todella ammattimainen työyhteisö, jossa työ tehdään suurella ylpeydellä mutta kuitenkin ihmislähtöisesti. Luottamus on meille yksi tärkeimmistä arvoista ja uskotaan vahvasti siihen että sinä ammattilaisena tiedät parhaiten miten työsi on parasta tehdä. Toivottavasti jaat parhaat oppisi myös muille, niin mekin pyrimme tekemään.

Jos kiinnostuksesi heräsi niin ota ihmeessä yhteyttä ja jutellaan lisää!

Lisätietoja saat suoraan minulta juhani.snellman@pandia.fi tai +358 40 533 3815 tai ota yhteyttä alla olevalla lomakkeella ja pistä samalla vaikka CV ja/tai hakemus tulemaan!

Click or drag a file to this area to upload.
Click or drag a file to this area to upload.