Kulunut kaksiviikkoinen on täyttynyt uudisrakentamisen markkinoinnin mahdollistamisesta, olemassa olevien toiminnallisuuksien laajennuksista, käyttäjien huomioiden läpikäynnistä ja korjausten tekemisestä. Reskontrassa on painittu suorituskohdistusten purkamisen ja erilaisten palautusten parissa. Tuttuun blogitapaan alla on esiteltynä Kennon uudet toiminnallisuudet ja ominaisuudet.

Asuttaminen

Aiemmin lisättiin asumisoikeushakemukselle erillisiä hakemuksen käsittelyyn liittyviä valintoja sekä mahdollisuus kirjausten lisäämiseen. Nyt samat toiminnallisuudet on lisätty vuokrahakemuksille. Jatkossa käyttäjä voi siis Hakemukset -osiossa merkitä hakemukselle valinnat varallisuudesta ja hakijoiden iästä, sekä jättää vuokrahakemuksille sisäisiä kirjauksia joihin voi lisätä liitteitä. Kirjaukset näkyvät Hakemuksen sivulla Kirjaukset -osiossa uusin ylimpänä. Kirjauksen riviä klikkaamalla saa käyttäjä näkyviin koko tehdyn kirjauksen omassa ikkunassaan.


Kuva: Vuokrahakemuksen käsittelymerkinnät ja Kirjaukset -osio

Hakemukset järjestyvät jatkossa Hakemukset -osiossa tiedon “päiviä asunnon tarpeen alkamiseen” perusteella siten, että kiireellisin tarve on ylimpänä. 

Käyttäjien toiveesta on asumisoikeustarjouksille lisätty näkyviin tieto mihin asumisoikeusnumeroon tarjous liittyy. Tieto näkyy sekä tarjoussähköpostin, että tarjouskirjeen ensimmäisellä rivillä. 


Kuva: Asumisoikeustarjouksella näkyvissä tieto hakijan aso-numerosta

Uudiskohteen markkinointia valmistellen on toteutettu uudiskohteen hakemisen vaatimat muutokset hakemuslomakkeelle. Jatkossa hakemuslomakkeella voi valita toiveasuntojen lisäksi suosikkikohteita sekä merkitä hakemuksen uudiskohdehakemukseksi. Nämä ominaisuudet eivät ole vielä näkyvissä hakemuslomakkeella, vaan ne julkaistaan vasta siinä vaiheessa kun uudiskohteen markkinointi on kokonaisuudessaan valmis. 

Sopimukset

Blogissa “Välipäivityksellä testattavaksi uusia toiminnallisuuksia (31.3.2023)” esiteltiin henkilön lisääminen sopimukselle henkilötunnuksen avulla siten, että Kenno hakee henkilötunnuksen avulla lisättävää henkilöä Kennosta ja jos henkilö Kennosta jo löytyy, täydentyy henkilön tiedot lomakkeelle automaattisesti. Jos taas henkilöä ei Kennosta vielä löysy, voi uuden henkilön perustaa Kennoon syöttämällä henkilön tiedot sopimuksen lomakkeella ja tallentamalla tiedot. Nyt vastaava henkilön lisääminen sopimukselle on mahdollistettu myös pelkän syntymäajan perusteella. Jos Kennosta löytyy useita henkilöitä samalla syntymäajalla, saa käyttäjä valita Kennon muodostamasta listasta oikean henkilön lisättäväksi sopimukselle.


Kuva: Henkilön lisääminen sopimukselle syntymäajan perusteella, henkilön valinta listasta tai uuden henkilön perustaminen

Reskontra

Maksutilannenäkymä on reskontrassa täydentynyt sekä toiminnallisuuksilla että uusilla tiedoilla. Sopimukset -listauksesta tuttu Luo uusi -painike löytyy jatkossa myös maksutilannenäkymästä. Sen sisältö on identtinen Sopimukset -listauksen painikkeen kanssa, nyt uusien asioiden luomiseen vain pääse kahta kautta. 

Maksutilannenäkymään on tuotu haitari “Kertaluontoiset maksut”. Tällä hetkellä haitari ei vielä sisällä tietoja lähetetyistä erillislaskuista, mutta sen kautta voi nyt syöttää aso-sopimukselle tiedon panttauksesta. Tämä tieto näkyy jatkossa myös aso-maksun palautusnäkymässä. Sopimuksen maksutilanteeseen, tavoitteiden listaukseen on tuotu näkyviin sopimukselle tehdyt hyvitykset. Näin maksutilateen muodostus on aiempaa selkeämpää. 


Kuva: Maksutilannenäkymän laajentunut sisältö

Kennoon kirjautuneisiin suorituksiin liittyen on tehty komenlaista kehitystä:

  • käyttäjä voi poistaa sopimukselta tavoitteisiin jo kohdistuneen suorituksen ja kohdistaa sen uudelleen esimerkiksi toiselle sopimukselle
  • käyttäjä voi palauttaa jo kohdistuneen suorituksen, jolloin kohdistuksen kohteena ollut tavoite jää luonnollisesti suorituksiltaan vajaaksi
  • käyttäjä voi poistaa kohdistumattoman suorituksen Kennosta ja jättää poiston yhteyteen kommentin poiston syystä

Jo kohdistuneen suorituksen pääsee kohdistamaan uudelleen klikkaamalla suoritusta Laskut ja maksut -näkymässä. Suorituksen löytää sen laskun haitarista, jonka viitteellä suoritus on kohdistunut. Suoritusta klikkaamalla aukeaa uusi ikkuna, jossa käyttäjä näkee suorituksen suuruuden, vitteen jolla kohdistus on tehty sekä tavoitteet joihin suoritus on kohdistunut. Klikkaamalla viitekentän lukon kuvasta kentän muokattavaksi, pääsee käyttäjä kirjaamaan uuden viitteen jonka avulla kohdistus siirtyy sopimukselta toiselle. Kohdista uudelleen -painike vahvistaa suorituksen siirron ja uudelleen kohdistuksen. 


Kuva: Kohdistuneen suorituksen siirto sopimukselta toiselle

Jo kohdistuneen suorituksen voi palauttaa halutulle maksajalle / maksajille Luo uusi -painikkeen Palautus / Muu palautus -toiminnolla. Tässä toiminnossa käyttäjä valitsee mihin maksulajiin kohdistunutta rahaa halutaan palauttaa, miltä pankkitililtä palautus tehdään ja kenelle raha palautetaan. Maksulajin valinta määrittelee sen, miten rahapalautusta käsitellään kirjanpidossa. 

Kohdistumattomat suoritukset näkyvät Kennossa Laskut ja maksut -listan yläosassa. Kohdistumattoman suorituksen kohdalta löytyy nyt painike”Poista pankkitapahtuma”, jolla voi valitun suorituksen poistaa Kennosta siten, että se ei enää käyttöliittymässä oletuksena näy eikä se ole enää kohdistettavissa sopimuksille. Poistolle voi laittaa kommentin, mikä seuraa suoritusta raporteille ja kirjanpitoon jos suoritus siellä nousee näkyville. Jatkossa poistetut suoritukset saa suodatettua näkyviin listalle tarvittaessa, mutta tätä rajainta ei ole vielä listan rajaimiin toteutettu. 


Kuva: Kohdistumattoman suorituksen poisto Kennosta

Laskut ja maksut -listan rajaimia on täydennetty muutamalla muulla vaihtoehdolla. Jatkossa Laskut ja maksut -listaa saa rajattua sopimuksen numerolla, viitenumerolla tai sopimusosapuolen nimellä. Näillä rajaimilla on käyttäjän mahdollista listata näkymään yhden sopimuksen kaikki laskut tietoineen. Näistä uusista vapaan tekstin rajaimista on hyvä huomioida se, että rajainkriteerin kirjoittamisen jälkeen ei tarvitse painaa “Päivitä näytettävät sopimukset” -painiketta, vaan listan rajaus tapahtuu automaattisesti kun kirjoittaminen pysähtyy.

Laskut ja maksut -listan saa nykyään muodostettua joko hyödyntämällä laskun tavoitteiden päivää tai eräpäivää. Oletuksena lista muodostuu laskujen eräpäivien perusteella. Jos käyttäjä haluaa listata laskuja tavoitteiden päivämäärien, eli laskun päivämäärän perusteella, voi hän päivämäärävalitsimessa laittaa päälle valinnan “Käytä tavoitteen päivää eräpäivän sijaan”. 


Kuva: Valinta eräpäivän ja laskun päivän välillä Laskut ja maksut -listalla

Yksittäisen sopimuksen vesilaskulle on luotu mahdollisuus muodostaa pelkkä tavoite vesilaskusta ilman asukkaalle lähtevän laskun muodostusta. Näin voidaan ohjata vesilasku kuittaantumaan esimerkiksi sopimuksella olevista ennakoista tai jättää se pidätettäväksi vakuudesta. Pelkkä tavoite muodostetaan sopimuksen vesilaskutuksen näkymässä painikkeella “Luo vain tavoite”. 


Kuva: Vesilaskun summan kirjaaminen pelkäksi tavoitteeksi tai laskun lähetys

Vastaava toiminnallisuus on toteutettu myös palautuksille. Käyttäjä voi muodostaa palautuksen sopimukselle kirjautuneista suorituksista siten, että palautus näkyy sopimuksen maksutilanteessa, mutta siitä ei muodostu tapahtumaa pankkiaineistoon. Näin saadaan esimerkiksi eta-maiden ulkopuolelle siirrettävät palautukset kirjattua Kennoon, vaikka itse rahan palautus pitää tehdä manuaalisesti muualla. Palautuksen maksutilanteeseen ilman aineiston muodostusta saa käyttäjä tehtyä laittamalla sopimuksen palautustoiminnallisuuden yhteydessä päälle valinnan “Älä luo palautusta pankkiaineistoon”.


Kuva: Palautuksen teko maksutilanteeseen ilman aineistoon siirtoa

Seuraavan päivityksen ajankohtaa ei ole vielä lukittu, mutta se tulee todennäköisesti olemaan heti ensi viikolla. Päivityksen yhteydessä julkaistaan tuttuun tapaan myös uusi blogikirjoitus. Sillä välin Kenno-tiimi jatkaa tiukkaa kehitystyötä laajentaen Kennoa entistä paremmaksi. Pysyhän siis kuulolla, niin saat ensikädessä tiedon siitä miten Kenno-projekti etenee!

Uudet demoympäristöön julkaistut, käyttöliittymässä näkyvät ominaisuudet:

Asuttaminen

  • Vuokrahakemukselle kirjauksen lisääminen
  • Hakemukset -osio, hakemusten järjestys: tiedon “päiviä asunnon tarpeen alkamiseen” perusteella
  • Aso-tarjoukselle (sähköposti ja kirje) näkyviin hakijan aso-numero
  • Hakemuslomakkeen muutokset, uudiskohteen hakeminen

Sopimukset

  • Henkilön lisääminen sopimukselle syntymäajan perusteella + yhdistäminen olemassa olevaan henkilöön / uuden henkilön luominen tarvittaessa

Reskontra

  • Luo uusi -painike sopimuksen maksutilannenäkymään
  • Aso-sopimus, panttaustiedon tallennus maksutilannenäkymästä ja näyttäminen aso-maksun palautusnäkymässä
  • Hyvityksen näyttäminen sopimuksen maksutilannenäkymässä
  • Kohdistuneen suorituksen poistaminen sopimukselta
  • Sopimukselle kohdistuneen suorituksen palautus
  • Kohdistumattoman suorituksen poisto Kennosta kommentilla
  • Laskut ja maksut -listan rajaaminen sopimuksen numerolla tai sopimusosapuolen nimellä
  • Laskut ja maksut -listaus: mahdollisuus valita näytetäänkö lista tavoitepäivän vai eräpäivän mukaisesti
  • Vesilaskutus: pelkän tavoitteen luonti ilman laskun muodostumista
  • Palautuksen teko ilman palautuksen muodostamista aineistoon