Edellisen päivityksen jälkeinen viikko on pääosin vierähtänyt tuotantohavaintojen ja käyttöliittymäselkeytysten parissa, mutta uuttakin toiminnallisuutta on saatu valmiiksi. Tälläkin kertaa suurimmat uudet jutut on reskontran kokonaisuudessa, muutamien pienien lisäysten parantaessa myös yleisten rekisterien kokonaisuutta sekä asuttamisen työkaluja. 

Pieni käytettävyysparannus löytyy profiilikuvakkeen takaa avautuvasta pudotusvalikosta. Sinne on nyt lisätty vierityspalkki niitä tilanteita varten, jossa esimerkiksi käyttäjällä on oikeus hyvin moneen kiinteistöyhtiöön. Lisäksi muutoksia on kokenut yläpalkin Ihmiset -osio. Se on nimetty uudelleen Henkilöt -osioksi samoin kuin kaikki painikkeet muissa näkymissä, jotka tähän Kennon osioon johtavat. Käyttöliittymästä on poistettu näkyvistä virheilmoituksia jotka eivät suoraan vaikuta Kennon käyttöön. Jatkossa käyttäjiä ei siis enää häiritse heille turhat, pelkkiä numeroita sisältävät virheilmoituspalkit. 

Asuttamisen osioihin on tuotu muutama tietolisäys:

  • Asunnot -osioon, asunnon näkymään on tuotu aso-asunnoille näkyviin viimeisen luopumisen aso-maksun laskennassa käytetty indeksi ja sen määräytymiskuukausi/vuosi
  • Asunnot -osioon, asunnon Hakemukset -välilehdelle on tuotu näkyviin hakemuksen kiireellisyysluokka

Reskontra

Viime päivityksessä saatiin Kennon Maksulajirekisteriin näkyviin uuden maksulajin luonti -painike. Tässä versiossa on mahdollistettu myös olemassa olevan maksulajin muokkaus. Muokattavaksi maksulajin saa maksulajin haitarista löytyvällä “Muokkaa maksulajia” -painikkeella. Tämä painike avaa uuden näkymän, jossa maksulajin tietoja voi muuttaa. Maksulajilla, jota ei ole vielä käytetty yhdenkään tavoitteen perusteena, ovat kaikki tiedot muokattavissa. Jos taas maksulajia on jo käytetty tavoitteiden luonnissa, on käyttäjällä mahdollisuus muokata vain laskulle tulevaa maksun nimeä sekä Kennon sisäistä kuvausta. 


Kuva: Maksulajin muokkaus -painike maksulajirekisterissä, maksulajin haitarissa

Maksulajirekisterin kautta on nyt mahdollistettu myös hintojen massamuokkaukset. Näitä pääsee käyttäjä tekemään, kun hän rajaa maksulajirekisteriä jonkin kohteen perusteella. Muokkaa hintoja -painike löytyy tämän jälkeen kohteen maksulajin haitarista. Painikkeesta avautuu uusi näkymä, jossa kyseisen maksulajin hintoja voi valitulla kohteella muokata. 


Kuva: Hintojen massamuokkauksen näkymä

Näkymässä voi käyttäjä muokata hintoja prosentti- tai euromuutoksilla. Muutos voi olla sekä hintaa alentava että nostava. Kunkin hintarivin yläpuolella on sinisellä korostettu ne asunnot, joissa hinta on tällä hetkellä käytössä. Kun haluttu muutos on hinnan kohdalle syötetty, laskee Kenno rivin perään uuden hinnan sekä näyttää ennen korotusta voimassa olleen hinnan. 

Käyttäjä voi muokata kunkin erilaisen voimassa olevan hinnan erikseen, tai hän voi laittaa päälle valintakytkimen “Kaikki huoneistot”. Tällöin käyttäjä voi syöttää halutun suhteellisen hinnanmuutoksen yhden kerran (prosenttia tai euroa), ja sama muutos tallentuu kaikille maksulajin hinnoille näkymän tallennuksella. 


Kuva: Kaikkien hintojen samanaikainen suhteellinen hinnanmuutos

Jos kohteen jollekin asunnolle halutaan tehdä eri suuruinen hinnanmuutos, kuin mitä tehdään saman hinnan omaaville muille asunnoille, voi käyttäjä tehdä sen klikkaamalla valinta-aluetta “Lisää eriävä korotus”. Tällöin hän voi avautuvaan hinnanmuutosriviin valita klikkaamalla sen asunnon, jolle halutaan antaa muista eriävä muutos ja toteuttaa sen. Valinta tapahtuu klikkaamalla avautuneella rivillä haluttua asuntoa, jolloin se tulee kyseiselle riville aktiiviseksi. Samalla kyseisen asunnon valinta poistuu aiemmasta hinnanmuutosrivistä. 


Kuva: Asunto A5 siirretty eroavan hinnanmuutoksen riville

Kun kaikki halutut muutokset on saatu tehtyä, tulee käyttäjän antaa uusille hinnoille haluttu hintajakso (alkaen ja päättyy -päivämääärät) ja tallentaa tiedot Tallenna -painikkeella. 

Tavoitteiden muodostuminen sopimukselle on saanut uusia ulottuvuuksia kun Kennoon on toteutettu mahdollisuus määrittää, mitkä asunnon maksulaji/hinta -kombinaatioista on voimassa milläkin sopimuksella. Sopimuksella on lähtökohtaisesti käytössä kaikki maksulajit, joille on määritelty hinta Maksulajit -listauksen kautta. Tällöin tavoitteita luotaessa (yksittäiselle sopimukselle tai massana) muodostuu sopimukselle tavoitteet hintojen perusteella. 

Käyttäjällä on mahdollisuus yksittäiselle sopimukselle tavoitteita luotaessa klikkailla pois tavoitteiden luonnin piiristä haluamansa maksulajit (tämä toiminnallisuus esiteltiin blogissa “Pieniä viilauksia ja toiminnallisuuksien täydennystä” joka julkaistiin 15.9.2023). Tämä valinta koskee ainoastaa sen kertaista tavoitteiden luontia.

Jatkossa käyttäjä voi asettaa sopimukselta hinnallisen maksulajin pois päältä kokonaan, joko määräajaksi tai toistaiseksi. Tämä tapahtuu sopimuksen maksutilannenäkymästä, kolmen pisteen valikosta, kohdasta “Käytössä olevat maksulajit”. Tämä toiminnallisuus avaa näkymän, jossa on listattuna sopimuksen kohteelta löytyvät maksulajit joilla on hinta. Jos maksulajille ei ole asetettu voimassaolon päivämääriä, tarkoittaa se sitä, että se on aina voimassa. Asettamalla päivämäärät, voi käyttäjä määritellä aikavälin, jolla maksulaji sopimuksella on voimassa. Tällöin muina ajanhetkinä maksulajille ei muodostu tavoitteita tavoitteiden luonnin yhteydessä. 


Kuva: Maksulajien voimassaolon määritys sopimuksen maksutilannenäkymän kautta

Jotta käyttäjä voi tarkistaa mitkä maksulajit tarkasteluhetkellä on voimassa sopimuksella, on maksutilannenäkymään toteutettu valintakytkin “Maksulajilista”, jolla saa auki maksutilannenäkymään sopimuksella voimassaolevat maksulajit.


Kuva: Maksulajien lista avattuna sopimuksen maksutilannennäkymästä

Kennosta muodostuva lähtevien laskujen Finvoice -aineisto on viilattu lopulliseen kuntoonsa. Kenno on siis valmis ihan oikeiden laskujen lähetykseen!

Seuraavan päivityksen ajankohtaa ei ole vielä lukittu, mutta se tulee todennäköisesti olemaan nion viikon kuluttua. Päivityksen yhteydessä julkaistaan tuttuun tapaan myös uusi blogikirjoitus. Sillä välin Kenno-tiimi jatkaa tiukkaa kehitystyötä laajentaen Kennoa entistä paremmaksi. Pysyhän siis kuulolla, niin saat ensikädessä tiedon siitä miten Kenno-projekti etenee!

Uudet demoympäristöön julkaistut, käyttöliittymässä näkyvät ominaisuudet:

Yleiset ja ylläpito

  • Profiilikuvakkeen pudotusvalikkoon vierityspalkki
  • Ihmiset -valikon termimuutos –> ”Henkilöt”
  • Turhien palvelinvirheiden poisto näkyvistä loppukäyttäjältä

Asuttaminen

  • Indeksi näkyviin asunnon näkymään Viimeisimmän luopumisen asomaksulle
  • Hakemusten kiireellisyys badge näkyviin Asunnot -osioon, Hakemukset -välilehdelle

Reskontra

  • Maksulajit-näkymä: maksulajin muokkaus
  • Hintojen massamuokkaukset, eli hinnantarkistukset
  • Mahdollisuus valita sopimuksella voimassaolevat maksulajit
  • Finvoice -aineiston muutoksia